Ei varmasti ole ketään, joka ei viime vuosina ole kuullut kehopositiivisuudesta. Ja hyvä niin, kehorauha kuuluu nimittäin kaikille! Kehopositiivisuus ei nimittäin ole sitä, että lihava saa "jatkaa lihavana" eli syödä mähmättää, kuten valitettavan moni luulee (toki saa, jos se on oma halu!). Kehopositiivisuus on sitä, että hyväksytään omat vartalomme sellaisina kuin ne ovat: lihava, laiha, muhkurainen, lyhyt, pitkä. Kehopositiivisuus kuuluu ehdottomasti myös heille, joilla on esim. jalka-amputaatio tai muu vamma. Kehopositiivisuus liitetään monesti juuri ylipainoisiin, mutta veikkaan sen johtuvan vain siitä, että ylipainoiset ovat asiaa eniten tuoneet esille.
Vuosia olen julistanut kehorauhaa ja -positiivisuutta somessa kuvin ja tekstein. Minäkään en ole välttynyt muiden ihmisten kommenteilta liittyen ylipainooni ja kaikki nämä kommentit kyllä muistan sanatarkasti. Olen hävennyt itseäni ja kasvavaa mahaa, kokenut alempiarvoisuutta hoikempien ja mielestäni kauniimpien vieressä. Olen tehnyt töitä sen eteen, että vaikka ylipainoinen olenkin, niin mulla on oikeus käyttää mekkoja, mulla on oikeus olla mitä vaan! Mun ei tarvi ylipainon takia pukeutua telttoihin tai muutenkaan itseäni piilottaa.
Joku tovi sitten jaoin sosiaaliseen mediaan kuvan itsestäni salilla ja kerroin kuvan yhteydessä siitä, kuinka pikkuhiljaa olen saanut liikuntaa elämääni. Kuvan yhteydessä kerroin myös pudotetuista kiloista. Meni päivä pari, niin huomasin että eräs tuttava jakoi monen monta tarinaa Instagramissa, kuinka kehopositiivisuuteen ei kuulu diettaaminen, laihdutus jne. Vaikka nämä tarinat ei välttämättä olleet mulle osoitettuja, niin sellaiseksi ne kuitenkin koin. Enkö olekaan kehopositiivinen, kun laihdutan?? Enkö saa enää sen takia julistaa kehopositiivisuutta??
Kehopositiivisuus kannustaa hyväksymään itsensä ja rakastamaan vartaloaan. Kun opit rakastamaan vartaloasi, haluat kohdella sitä hyvin. Ethän kohtele rakkaita ihmisiäkään huonosti? Haluat kehollesi parasta ja haluat, että kehosi jaksaa tehdä työtä ja on terve!
Kesällä mulle tuli herätys, että mikäli jatkan vanhoja elämäntapojani, niin kehoni ei tule sitä kestämään loputtomiin, vaan jossain vaiheessa sairastuu. Kehoni ei kestä rasvaisia ja sokerillisia ruokia, syömättömyyttä, ylensyöntiä, liikkumattomuutta. Raskas, fyysinen hoitotyö tulee varmasti jossain vaiheessa keholleni vielä raskaammaksi, jos en huolehdi kehoni lihaksista ja liikkuvuudesta. Koska olen oppinut kehopositiivisuuden myötä hyväksymään kehoni tällaisena kuin se on, niin en halua että kehoni sairastuu mun huonojen valintojen takia. Viime vuosina keho on alkanut jo oireilemaan - vasen polveni kipuilee aika ajoittain niin, etten pysty sille varaamaan. Asiaa on tutkittu: polvi on onneksi ehjä, mutta lihakset ympärillä heikot. Vatsa oireilee myös - vatsa on kokoajan löysällä ja sitä turvottaa. Ärtyneen suolen oireyhtymä on tähän syy, eikä varmasti huonot ruokailutavat ainakaan sitä helpota. Viskeraalirasvaa on runsaasti ja tämä on riski sairastua esim. diabetekseen tai sydäntauteihin.
Kaiken lisäksi epäilen itselläni lievää ahmimishäiriötä. Ennen herätystä homma alkoi menemään siihen malliin, että salailin mieheltäni ruokamääriäni. Ei kuulosta hyvältä, vai mitä? Söin järkyttäviä annoksia: tein nakkipataa, johon tuli kaksi pussia nakkipata-aineksia ja paketti nakkeja, ja pikaisella laskutoimituksella tässä satsissa oli yli 2400kcal. Söin päivän aikana tämän satsin yksin ja päälle tottakai muut ruoat: aamupalamurot, leivät ynnä muut. Helposti siis yli 3000kcal päivässä! Illalla oli ähky, mutta siitä huolimatta teki mieli juustoleipiä ja niitä sitten tehtiin. Liikuntaa ei ollut yhtään. Ei kuulosta mun korvaan terveeltä, saati kehopositiiviselta tuhota kehoaan näin?
Ainut ratkaisu tilanteeseen oli elämäntapamuutos. Oppia pois huonoista tavoista ja saada tilalle parempia, kehoystävällisiä ratkaisuja. En ole koskaan uskonut dieetti-hommiin: humpuukia ovat Painonvartijat ja Crambridget, kana-riisisössöt jne! Niillä ehkä laihdutaan, mutta kysymys kuuluukin: aiotko loppuelämäsi ajan olla Crambridge-dieetillä? Tuskin, ja kun palaat vanhoihin tapoihisi niin kilot tulevat jopa tuplaten takaisin. Vaikka aina olen uskonut elämäntapamuutokseen, niin aiemmat laihdutetut kilot eivät ole minulla pysyneet, vaan tulleet takaisin. Jossain on siis syy, etten ole saanut elämäntapojani muutettua, mutta missä? Ehkä menin kuitenkin liikaa rahka-riisi-kana-linjalle. Mistään noista en tykkää, mutta söin niitä väkisin. Samoin liikunnasta tuli stressi: kävin monta kertaa viikossa salilla ja päälle vielä esimerkiksi ryhmäliikuntatunnit. En kerennyt missään vaiheessa opetella rauhassa liikuntaan ja aktiivisempaan elämään, kehoni säikähti yhtäkkistä liikuntamäärää ja väsyi.
Tällä kertaa yritän tehdä toisin. Vaihdan epäterveellisiä vaihtoehtoja parempaan ja aloitan liikunnan harrastamisen pikkuhiljaa. Ruokana saa olla ihan tavallinen ruoka kermoineen päivineen, mutta annoskoko pysyy hallittuna ja annokseen kuuluu myös kasvikset. Pyrin nukkumaan tarpeeksi. Vaikka mieleni tekisi rehkiä salilla, niin en ole antanut siihen lupaa. Kerta viikossa riittää! Jo neljän kuukauden aikana olen huomannut positiivisia vaikutuksia terveellisellä ruokavaliolla ja liikunnan harrastamisella. Tämä konkretisoitui menneellä viikolla töissä: potilas piti nostaa lattialta patjoineen päivineen takaisin sänkyyn. Selkääni suojellakseni menin matalaan syväkyykkyyn ja ponnistin jalkalihaksillani. Jos en olisi salilla käynyt saati liikkuvuuttani harjoitellut, en olisi ensinnäkään niin matalaan kyykkyyn päässyt vaan nostanut selälläni, ja selällä nostelu on ehdoton ei, jos selkäänsä haluaa suojella! Ennen en päässyt syväkyykkyyn, mutta nykyään pääsen. Ja olen siitä enemmän kuin ylpeä!
Vaikka minullakin on kyseessä elämäntapamuutos, niin puhun usein laihduttamisesta. Ymmärrän itsekin, että sana "laihdutus" tuo huonoja viboja ja yritänkin opetella pois sen käytöstä. Toisaalta sanaa myös tarvitaan, sillä ylipaino on oikeasti ongelma. Mutta se on sitten toinen juttu, josta voi höpötellä muulloin! Lisäksi jonkun korvaan käytän ikäviä sanoja: maharöllykkä esimerkiksi alavatsasta puhuttaessa. Joo, voisin senkin sanan muuttaa, mutta se on mun tapa puhua itsestäni, puhetyylini on melko ronski välillä. Maharöllykkä on oikeastaan lellittelynimi alavatsalle, heh! Kissanikin saa kuulla olevansa palleroinen pulleroinen, enkä sitä siksi sano että se lihava olisi. En kuitenkaan kenenkään muun maharöllykästä puhuisi, kyseessä on vain oma röllykkäni.
Eli johtopäätös - kyllä, olen edelleen kehopositiivinen vaikka laihduttaminen kuuluu elämääni. Haluan vaalia kehoani ja ylipaino ei sille ole hyväksi. Kuuntelen kehoani - jos väsyttää, ei minun tarvitse suunnitellulle salireissulle mennä. Jos nälättää, otan jotain kevyttä välipalaa - raejuustoa esimerkiksi, ei neljää voileipää. Edelleen kuitenkin teen töitä sen suhteen, että paino ei kerro minusta ihmisenä. Kuten usein saatte lukea, olen pettynyt hitaaseen tahtiin, mutta en kuitenkaan ole luovuttamassa ja pistämässä taas kaikkea romukoppaan, kuten ennen olen tehnyt. Hidas, ymmärtävä tapa muuttaa elämäntapoja on tuottanut tulosta myös pääkopassa, en ole heti luovuttamassa kun tulee takapakkia.
Joten - annetaan kehorauha ihan kaikille. Myös meille, jotka ovat elämänmuutosta tekemässä ja siihen kuuluu myös laihtuminen. Ylipaino ei ole terveellistä, mutta ylipainon takia ei tarvitse itseään hävetä ja tuntea huonommaksi!
