Taas yksi synttäripäivä, tällä kertaa vuosia tuli 31 vuotta! Kyllä se aika rientää, justhan mä olin 16-vuotias ja elämä edessä. Viime vuonna tuli täyteen legendaarinen 30 vuotta, ikä jolloin alkaa kriiseilyt. Mulla on ollu ikäkriisi jo ikävuodesta 25 asti :D
Lähinnä olen kriiseillyt sitä, että tässäkö tää oli (Arttu Wiskarin sanoin...)? Vakituinen työpaikka on hommattu, mieskin on pysynyt samana 15 vuotta, oma talo ostettu. Kaikki siis on hommattu, mitä kuuluu hommata. Joku sanoisi että lapsethan tuosta paletista puuttuu - niin puuttuu.
Tällä hetkellä mua ei kiinnosta lasten saanti yhtään, ei pätkääkään. Lähipiirissä on tänä vuonna syntynyt paljon vauvoja ja pitäähän ne kaikki vauvat käydä katsomassa. Onhan ne söpöjä, mutta ei herätä tunteita mulla suuntaan tai toiseen. Enemmän haikailen kissavauvan perään... Perusraamit elämässä on kunnossa lasta ajatellen, mutta en vaan koe haluavani lapsiperhe-elämää. Ja mitä seuraan mediaa ja muuta keskustelua, niin melko vaikealta ja vaativalta vaikuttaa nykyajan lapsen kasvatus.
Viime vuonna kun täytin 30, aloin kriiseilemään tätä lapsiasiaa enemmänkin. Alan olemaan iän puolesta jo siinä rajalla, että hedelmällisyys laskee, lisäksi kun ikää tulee enemmän, on riski vammaiselle lapselle suurempi. Mies ei tunnu ymmärtävän tätä asiaa, vaan ei kai miehet ymmärräkään kun voivat siittää lapsia vaikka 100 vuotiaana. Kriiseilen siis sitä, että jos lapsia haluaa, olisi ne tehtävä nyt.
En sano itseäni vapaaehtoisesti lapsettomaksi, vaikka heidän aatteensa ja elämäntyylinsä koen omanani tällä hetkellä. Kyllähän sitä voi joku lapsensaanti-villitys tulla sitten 40 ikävuoden kriisin aikoihin :D Mutta tällä hetkellä ajattelen näin. Elän tavallaan päivä kerrallaan tämän lapsiasian suhteen. Joskus toivoisin, että tulisi lapsettomuusdiagnoosi, silloin loppuisi tämä vatvominen tämän asian suhteen. Kamalaa!
Mutta, se siitä vatvomisesta! Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen elämääni, se on ihan jees kuitenkin lopulta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti