Jokainen laihdutuksen aloittaja päättää jättää herkut taakseen ja niin myös käsketään tehdä. Siksihän sitä on lihottu, että makiaista on mätätty päivittäin! Eikä mene kauaa kun käsi käy karkkipussissa ja kohta on pussi syöty ja kaikki meni pieleen. Missä on vika? Pitäisikö sallia kuitenkin itselleen herkut? Eikö kannatakaan tehdä totaalikieltoa?
Oman havaintoni perusteella herkkujen sallimisen puolesta puhuvat ovat monesti sellaisia ihmisiä, joilla on takanaan rankempaa ruoan säännöstelyä ja kieltoja: esimerkiksi anorektikot ja fitneksen parissa urheilleet. Heillä on nimenomaan ollut rankempaa tuo kieltolista, herkut eivät missään nimessä ole kuuluneet heidän ruokavalioon. Ymmärrän siis heitä, miksi he puhuvat lempeämmin herkkujen sallimisesta. He puhuvat, että pitää sallia itselleen se jäätelö jos mieli tekee ja pitää sallia se kahvipulla, mikäli tekee mieli.
Sitten tullaankin siihen muttaan: entä me, jotka olemme niitä herkkuja syöneet kokoajan? Entä me, jotka ovat saattaneet päivässä vetää herkkuja enemmän kuin laki sallii? Entä me, joille ne herkut ovat olleet nimenomaan ongelma?
Minä olen sitä mieltä, että mikäli herkkujen syönti on ollut päivittäistä ja ongelmallista, niin sille on laitettava stoppi. Herkkuja voidaan verrata jopa päihteisiin, niihin ollaan koukussa. Toiset juo joka ilta kaljan, me taas sitten syömme sipsejä joka ilta. Jos sitä iltakaljaa ei ole, on elämä pilalla ja jos meillä ei niitä sipsejä ole, niin keitetään sitten vaikka makaronia jos ei muuta kaapista löydy mitä syödä.
Mulle ainakin nuo herkut ovat sellainen asia, että jos en niiden syöntiin täyttä stoppia tee, niin turha sitä on mitään yrittääkään. Kierre on ollut vuosikausia, joten se on katkaistava totaalikiellolla heti alkuun. Jos minä sallin itselleni sen kahvipullan, niin kohta ne kahvipullat on taas joka päiväisiä. Ja samalla suuhun menee pari makiaistakin.
Oon monesti miettinyt, että mulla on varmaan jonkinlainen ahmimishäiriö tai ainakin lievä sellainen. Saatan syödä ihan järkyttäviä määriä ihan tavallista ruokaa, jatkuvasti tekee mieli jotain syödä vaikka maha on ihan täysi. Nyt ennen laihdutuksen aloittamista homma alkoi mennä jo siihen pisteeseen, että piilottelin mieheltä ruoka-annoksiani. Eikö se jo kerro, ettei olla aivan terveellä pohjalla?
Koska mun tekee aina mieli jotain hyvää ja valitsen salaatin sijasta hampurilaisen, niin mulle kaikista parhain keino on täysi stoppi kaikelle hyvälle. Ei lempeää otetta "syö jos tekee mieli", koska tekee mieli jatkuvasti. Mulla ei toimi intuitio siis tämän suhteen, eikä oman mielen kuuntelu. Mun täytyy opetella syöminen uudestaan ja normaaliin ruokavalioon ei mun mielestä kuulu päivittäiset herkut ja rekkamiehen annokset ruokaa (ja samankokoinen santsiannos päälle).
Ensimmäinen viikko totaalikieltoa on kaikista vaikein. Ja ensimmäinen viikko on hankalaa myös kun ruokavalion on laittanut kuntoon. Jatkuva nälkä ja mieliteot hallitsevat. Nälkä ei kuitenkaan ole todellista - tottakai mahalla on nälkä, kun on tottunut jatkuvalla syötöllä saamaan ruokaa! Ja valtavia annoksia!
Pikkuhiljaa kuitenkin helpottaa. Kohta huomaa, että kahvipöydässä on helppoa olla, vaikka se olisi täynnä mitä ihanampia kakkuja ja karkkeja. Pelkkä kahvi riittää ja sen kylkeen oma välipalasmoothie. Hyvää ei edes tee mieli.
En kuitenkaan ole kieltänyt herkkuja kokonaan itseltäni. Elämään kuuluvat muunmuassa juhlat ja juhlatarjoilut, eikä tällaisia tilaisuuksia nyt joka viikko ole. En siis kiellä itseltäni juhlien tarjoiluja. Ja pidän kyllä herkkupäiviä - noin parin viikon välein syön pitsaa ja jälkiruoaksi ostan karkkia tai mitä nyt tekeekään mieli.
Jokaisella on kuitenkin oma tyylinsä saada herkkuhimo kuriin. Toiset kieltävät, toiset sallivat. Jokaisen täytyy löytää se oma tyyli, se mikä sopii omaan elämään. Minulle sopii totaalikielto ja luvalliset herkkupäivät, toinen pystyy pitämään herkuttelun kurissa ja sallii itselleen päivittäisen kahvipullan. Me kaikki ollaan erilaisia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti