lauantai 8. tammikuuta 2022

Uutta tsemppiä (taas)

Hei vaan!

Hiljaista on blogin puolella ollut. Ja koko tämän muutoksenkin suhteen, kuten varmasti arvata saattaa. Syksy meni väsymyksen kourissa, mikään ei tuntunut miltään ja arjesta koitti vaan selvitä. Työt vei suurimman osan energiasta, ja kuten mediasta saatte lukea, ei hoitoalalla nyt ole helppoa. Koronakurimus jatkuu, sitä ei kukaan tiedä milloin elämä palaa takaisin jonkinlaiseen normiin. Jäädäkseen korona on jäänyt, ja mun mielestä pitäisi tehdä nyt ratkaisuja, miten sen kanssa eletään jatkossa. Mutta minä en niistä asioista päätä.

Tuttuun tapaan joulunaika meni syödessä kaikkea hyvää. Ja niin sen pitää ollakki! Jouluruoat on mun suurinta herkkua, enkä niiden suhteen itseäni rajoita. Joulu kestää vain kuukauden! Muuten syksy on mennyt aikalailla ylläpitäen uusia tapoja. Vaa'alla en ole juuri käynyt, mutta arjessa oon pyrkinyt pitämään ruokarytmin tasaisena ja muistamaan hyötyliikunnan. Eli pääasiassa vaan työmatkapyöräilyn, muu liikunta on jääny kyllä ihan paitsioon! Innostuinpa jopa muutaman kerran menemään kävellen töihin, vaikka aina sanon etten sitä tee! Pakkasilla on mukava lenkkeillä, se on mun juttu!

Mutta missä mennään nyt? Paino oli perjantaina 7.1. 93,8kg. Eli samoissa lukemissa mennään kuin viimeksi oon tänne blogiin päivitellyt. Näin sen pitää olla! Entäs muut mittaukset? Suluissa mitat kesäkuulta 2020, paitsi rinnan kohdalla lähtömitta on otettu elokuussa 2021.

PAINO: 93,8kg (102,1kg) = -8,3kg
PAINOINDEKSI: 32,5 eli merkittävä ylipaino (35,3 eli vaikea ylipaino)
VYÖTÄRÖ: 97cm (101cm) = -4cm
ALAVATSA: 114cm (117cm) = -3cm
LANTIO: 117cm (126cm) = -9cm
REISI: 70cm (75cm) = -5cm
KÄSIVARSI: 33cm (37cm) = -4cm
RINTA: 101cm (106cm) = -5cm

Oon tosi tyytyväinen näihin tuloksiin. Mitään en oo niiden eteen tehnyt, mutta ylläpitämällä oon saanut pidettyä tulokset kohdillaan. JES!

Nyt jatkan tätä hommaa uudella tsempillä. Aina tämä elämäntapojen muutos vaatii jonkin verran myös seesteisempää kautta, jotta omaksuu arkeensa ne uudet tavat. Vielä on tehtävää edessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti