Vuosi on tätä uutta elämäntapaa opeteltu. Heinäkuussa 2020 matkan aloitin kesäloman jälkeen. Silloin kesälomalla tuli mitta täyteen ahmimista ja huonoa fyysistä kuntoa. Silloin myös tajusin, että jos aion hoitoalalla työskentelyä jatkaa, niin kroppa ei tule fyysisesti raskasta työtä kestämään eläkeikään asti. Pakko oli jollekin ruveta, sillä näin ei voi jatkua!
Miten vuosi on mennyt, mitä se on käteen jättänyt?
Alku aina hankalaa, vaikka motivaatio oli satasessa. Nälkä vaivasi, ruoka pyöri jatkuvasti mielessä. Kelloa katsoin milloin saan taas syödä! Aina sanotaan, ettei laihduttaessa saa nälkä vaivata. Minä olen eri mieltä tietyissä tapauksissa. Jos tausta on samanlainen kuin mulla eli ahmiminen, elimistön nälkäsignaalit ovat tällöin hukassa, koska elimistö on tottunut saamaan jatkuvasti ruokaa. Pitäähän sen oppia, milloin nälkä on oikea, eikä vain mielihalua! Tänä päivänä näläntunne on hävinnyt, kun elimistö on oppinut, että kyllä sitä ruokaa tulee, kun aika on. Näläntunne tulee silloin, kun oikeasti on nälkä, ja olen pikkuhiljaa alkanut opettelemaan intuitiivista syömistä. Jos ruoka-annos tuntuu vajaalta, voin kaveriksi ottaa vielä leivän, ja niin edelleen.
Vuoden aikana olen oppinut mulle sopivan rytmin ruokailuun. 3-vuorotyö tuo siihen haasteensa, ja aluksi pitikin paperille suunnitella kellonaikoineen, miten syön minkäkin työvuoron ollessa. Ateriarytmi on ihan erilainen aamuvuoropäivinä ja yövuoropäivinä! Nyt tämä tulee selkäytimestä, eikä paperisuunnittelua enää tarvita.
Tästä tulikin mieleen, kun viimeksi kävin työterveystarkastuksessa. Jo silloin mulla oli tapana syödä aamuvuoropäivänä kotona aamulla jotain pientä ja sitten töissä aamun kahvitauolla vielä lisää. Työterveyshoitaja moitti, kun syön kaksi aamupalaa... Mikähän hänen ratkaisunsa asiaan olisi ollut?! Pakkohan se on ennen töihinlähtöä jotain haukata! Nykyään syön banaanin aamulla ja töissä sitten puuron lisukkeineen, ja se passaa hyvin!
Yks päivä tajusin, kuina helpoksi tämä ruokajuttu on mennyt. Samat pöperöt pyörivät aamulla, välipalalla ja iltapalalla. Ei tarvitse miettiä, mitä sitä söisi. Päivän kaksi pääateriaa vaihtelevat ja niiden kohdalla harrastan mealpreppausta. Kyllä on helppoa, kun ottaa vain kipon jääkaapista ja lämmittää!
Liikunnan suhteen vaihtelee. Työmatkat olen vuoden ajan kulkenut pääsääntöisesti pyörällä ja siitä olen todella tyytyväinen! Myös muita matkoja pyöräilen jos pystyn, jos ei esimerkiksi ole isoja kantamuksia tarve kannella. Muuten liikunnan suhteen mieli vaihtelee. En edelleenkään ole saanut säännölliseksi muuta liikuntaa. Vaikka salilla käynti on aina mukavaa, eikä ikinä jälkeenpäin ole paha olo, niin siltikin se jossain vaiheessa unohtuu pitkäksi aikaa. Tosin talven jälkeen tajusin jotain; että näinhän mulla aina on! Pitkä talvi menee kaamoksessa, eikä kiinnosta yhtään mikään. Elämä on eloonjäämistaistelua ja silloin jaksaa vain pakolliset hommat tehdä.
Haluaisin saada liikuntaharrastuksen osaksi arkeani. Toivottavasti joskus olisi niin, sillä huomaan liikkumisen hyvät puolet: jumit pysyvät poissa, kun kroppa saa päinvastaisia liikkeitä kuin arjessa. Kehonhuoltoa pitäisi enemmän tehdä, en onneksi kuulu ainut olevan jolla se unohtuu, heh!
Henkisesti voin todella hyvin. Vuoden aikana painonpudotuksen tavoitteena ei enää ole pelkästään ulkonäkö, vaan tavoitteeksi on tullut myös yleinen hyvä olo ja kunto, mitä ylipainon vähentyminen tuo. Itsetuntoni kasvaa kokoajan, kun fyysinen vointikin paranee. Huomaan, että mäkin pystyn vaikka ja mihin! Ilman kehopositiivisuutta en varmasti olisi näin pitkälle päässyt.
Jotenkin tällä hetkellä on sellainen fiilis, että tällä kertaa onnistun. Tällä kertaa todellakin saan elämäntapani pysyvästi kuntoon ja ahmiminen on taakse jäänyttä elämää. Hitaasti, mutta varmasti tuloksia tulee niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Tsemppiä kaikille meille, jotka ovat muutoksen tiellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti